Kategoria: Pelit, rpg ja larp
-
Assembly Winter, kuulumisia
Legendaarisen Assemblyn pienoisversio, Assembly Winter järjestettiin Helsingin Kaapelitehtaalla 22.2.-24.2.2013. Olin itse mukana ensimmäistä kertaa, vapaaehtoistyöntekijänä Pelitalon ständillä. Assembly lukeutuu maailman suurimpiin tietokonetapahtumiin, ja se on järjestetty vuodesta 1992 asti. Assembly Winter on järjestetty vuodesta 2007 asti eli nykyisin Assemblyihin kuuluu kaksi tapahtumaa: Winter Assembly näin alkuvuodesta, ja alkuperäinen, isompi Assembly kesällä. Tapahtuman juuret ovat demoskenessä,…
-
Vierailulla Verkkokaupan pelimuseossa
Kun Verkkokauppa.com muutti Jätkäsaareen, tiloihin muutti myös Helsingin tietokone- ja pelikonsolimuseo (HTPM). Nähtävästi museon olemassaolo on havaittu vasta rakennusprojektin jo alettua, sillä museo on tungettu kieltämättä hieman epämukavasti Verkkokaupan 4. ja 5. kerroksiin, joihin tavallisella kansalla on pääsy vain hissin kautta. Siellä se kuitenkin on joten pakkohan siellä oli käydä tutustumassa. HTPM on saanut alkunsa…
-
Menolippu – Ticket to Ride
Menolippu eli Ticket to Ride on Alan R. Moonin suunnittelema ja Days of Wonderin julkaisema lautapeli. Pelin ideana on rakentaa annetulle kartalle junareittejä kullekin pelaajalle arvottujen matkalippujen mukaan. Tavoitteenani on esitellä tämä loistava, useita palkintoja voittanut seurapeli, sen monet variaatiot sekä pelialustat, joille peli on sittemmin tehty. Menolippua voi yleensä pelata 2-5 pelaajaa ja…
-
World of Darkness: Vampire the Masquerade
Chiara taivuttelee henkivartijat luovuttamaan hänelle tallenteet hissin valvontakameroista ja viisikko pääsee katsomaan niiden sisältöä. Sheriffin nähdään kulkevan sisälle ja ulos rakennuksesta ruhtinaan katoamisen jälkeisenä yönä, mutta ainoa ylimpään kerrokseen mennyt henkilö on tummaan huppariin pukeutunut hahmo. Yhtäkkiä Concubine pyytää Domia pysäyttämään videon. Hän katsoo kuvaa uteliaasti, ja sanoo lopulta “näyttää siltä että hänellä on ahdasta.”…
-
Global Game Jam 2013
Osallistuin ensimmäisen kerran pelijameihin kolme vuotta sitten eli siitä asti kun Oulussa ensimmäisen kerran järjestettiin Global Game ja Finnish Game Jam saitti. Niinpä suuremppaa alkujännitystä ei jamittelujen suhteen ollut, ennemminkin alkuinnostusta, sillä tiesin jo valmiiksi kuinka hienoon tapahtumaan saisin viikonlopun ajan osallistua. Kuten aikaisempinakin vuosina myös tänä vuonna vetovastuussa Oulun saitin järjestämisestä oli kaikille avoin…
-
Mikä siinä Halossa viehättää?
Jonkin aikaa sitten pääsin seuraamaan sivusta, kuinka pelikehittäjä turhautuneena valitti netissä sitä, että ihmiset yhä edelleen kuluttavat aikaa ja rahaa Halo-sarjaan yli kymmenen vuotta ensimmäisen pelin ilmestymisen jälkeen. Ja näennäisesti sille ei pitäisi olla mitään syytä; keskinkertainen ja ennalta-arvattavan tarinan, kaavamaisten ja pelistä toiseen toistuvien tasojen ja geneerisen futuristisen lähtökohdan yhdessä pitäisi johtaa hiljalleen väheneviin…
-

Nainen vai mies? Second Lifessä.
Kirjoittaja on oman vaimon mukaan mies, kirkon nuorisotyön ohjaaja ja peliraati-projektin aktiivi. Tiedätkö sinä kenen kanssa keskustelet netissä? Takavuosina netinkäyttäjistä kerrottiin että noin 15% vaikutti lähinnä sukupuolettomilta. Minulla kestikin pitkään ymmärtää kuinka huonosti sukupuoli näkyy tekstin välityksellä; foorumien kirjoittajien taustalla oli vain nimimerkki ja hänen tuottamansa teksti, josta ei kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä voi tehdä.…
-

Iron Kingdoms – Full Metal RPG
Jo kahden viikon ajan Dom oli saapunut Kuppaisen Siilin ravitsemusliikkeeseen viisi yli kuusi illalla, tilannut oluen, odotellut tunnin, tilannut vodkan, odotellut toisen tunnin ja lähtenyt sitten takaisin omaan majataloonsa. Hän alkoi olla tylsistynyt. Rajaseudun kaupunki oli kyllä virkeä, mutta kahden viikon aikana hän oli ehtinyt koluta läpi niin satamakorttelit, torit, kapakat kuin syrjäiset sivukujatkin. Ensimmäiset…
-
Joulukalenterin luukku 19: Joulun pitkät pyhät – pelattavaa nörttipariskunnalle
Huolella valikoitunut kahden hengen tiimimme poimi arsenaalistaan kolme peliä pitkiä pyhiä varten. Äärimmäisissä olosuhteissa testatut ja hyväksi havaitut ajantappajat sopivat toki pariskuntien lisäksi myös perheille, kavereille ja naapureille. Kirjoittavat eivät ota vastuuta mahdollisista kiivastumisen tunteista tai kilpailuhenkisyyden heräämisestä. Words with Friends Valmistaja: Zynga Saatavilla: iPhone, iPad, Android, Facebook, Windows Phone Pelaajia: 2 Simo: Oletko pelannut…
-
Joulukalenterin luukku 9: Joulun odotetuimmat pelit pukinkonttiin!
Tänäkin jouluna Joulupukille lähtevissä kirjeissä yksi suosituimmista lahjatoiveista on jokin tietty video- tai tietokonepeli. Vanhemmille, jotka eivät itse pelaa, lasten lahjatoiveet lähentelevät salatiedettä ja kauppaan mennään ostoksille muistilapun kanssa: ”Kaksi purkkia käärmeensilmiä, kolme rupikonnan rupea ja yksi Black Ops, kiitos.” Tämän artikkelin tarkoituksena on valottaa joulun odotetuimpien tietokone- ja videopelien sisältöjä ja auttaa vanhempia päättämään…