Mindblown: a blog about philosophy.
-
Kirja-arvostelu: Hanna Morre – Tuonen Tahto
Tytin ja Timon elämä Espoossa Ikean varjossa on kuin minkä tahansa tavallisen perheen, ja arki rullaa omalla painollaan. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun perheen 7-vuotias tytär Aino, kuolee rattijuopon uhrina. Vanhasta arjesta ei ole enää tietoakaan; on vain syyllisyyttä, surua ja kaipuuta, sekä kaksi aikuista, jotka yrittävät selvitä menetyksestään kumpikin omalla tavallaan. Ja sitten vasta alkaakin…
-
Vain yksi huono päivä – The Killing Joke -animaatio
Tämä artikkeli sisältää juonipaljastuksia elokuvasta. Teitä on varoitettu. Alan Mooren sarjakuva The Killing Joke tutustutti minut aikoinaan kunnolla Batman-sarjakuvien maailmaan, vaikka hahmo onkin kuulunut suosikkeihini jo ennen sitä. Tutustuin Yön ritariin ylipäätään 1990-luvulla esitetyn Batman the Animated Seriesin (lyhennettynä BTAS) kautta. Sen ääninäyttelijät tekivät minuun niin suuren vaikutuksen, että kuulen heidän äänensä päässäni Batman-sarjakuvia…
-
112 osumaa – taiteilijan paljastuskirja
Mm. Kiroileva siili -sarjiksista tunnettu taiteilija Milla Paloniemi julkaisi kesällä sangen avoimen teoksen, suorastaan paljastuskirjan, nimeltä 112 osumaa – sarjakuvataiteilijan päiväkirja. Taiteilija koki materiaalinsa menevän niin kuumottavaksi, että ei halunnut julkaista sitä suoraan sarjakuvablogissaan vaan pienen jäähdyttelytauon jälkeen kirjana.
-
Kirja-arvostelu: Roald Dahl – Ilmarin ihmelääke
Roald Dahlin syntymästä on kulunut tässä kuussa sata vuotta ja tämän kunniaksi Nörttitytöt arvostelevat kirjailijan kolme kirjaa. Tämä on näistä viimeinen, vaan ei kyllä vähäisin. Olen kasvanut IKJ:n kanssa ja jännännyt sitä Kuka pelkää noitia. Ilmarin ihmelääke oli minulle vielä tuntematon kirja, vaikka siitä olin kuullutkin. Ilmari on pieni poika, joka asuu maatilalla äitinsä, isänsä…
-
Tallinnan entisen keskusvankilan synkkä historia
Lähellä Tallinnan keskustaa, Tallinnan lahden rannalla, sijaitsee 1800-luvulla kaupungin puolustustarpeisiin rakennettu Patarein aavemainen merilinnoitus. Sen tiloissa toimi vuoteen 2005 saakka kaupungin keskusvankila ja vankiloiden keskussairaala. Pian tämän jälkeen tila avattiin Mänguväljakun säätiön toimesta alkuperäiskunnossaan yleisölle vankilamuseona, jona se on toiminut viimeiset kymmenisen kesäkautta. Tänä syksynä linnoituksen vaiherikas ja synkkä historia on jälleen käänteen edessä, sillä…
-
Miten aloittaa larppaus
Uuden harrastuksen aloittaminen voi olla hyvinkin jännittävää. Etenkin uuden nörttiharrastuksen, johon kuuluu paljon materiaalia, erilaisia tarinoita, pukeutumista, kasa uusia tuttavuuksia ja tietenkin vielä heittäytymistä joksikin aivan toiseksi. Monet ovatkin tarvinneet harrastuksen aloitukseen jonkun, joka on kokeillut itse harrastusta, ja jonka kanssa on helpompaa lähteä kokeilemaan hommaa. Kaikkea ei voi kuitenkaan aina tehdä kavereiden kanssa, joten nyt…
-
Kirja-arvostelu: Roald Dahl – Kuka pelkää noitia
Roald Dahlin syntymästä on kulunut tässä kuussa sata vuotta ja tämän kunniaksi Nörttitytöt arvostelevat kirjailijan rakastetuimpia klassikkoja. Tämän teoksen kanssa oli allekirjoittanut jännän äärellä, sillä kyseessä on lapsuuteni ehdoton lempikirja. En juurikaan muistanut juonenkäänteitä tai muitakaan yksityiskohtia, muistin vain fiiliksen jota vaahtosammuttimen kokoisena koin kirjaa lukiessani – jännityksen ja kiinnostuneisuuden sekaisen hurmion. On kulunut kuitenkin varmaan…
-
Nörtin Edinburgh
Vietin heinäkuussa kahdeksan päivän reissun ihastuttavassa Skolannin pääkaupungissa, Edinburghissa. Sää suosi matkalaisia, ja kaupunki osoittautui todella loistavaksi, monipuoliseksi ja kaikin puolin nappivalinnaksi. Brexitistä huolimatta ihmiset jaksoivat olla ystävällisiä, julkista liikennettä käytti mielellään ja punnankin kurssi sopi lompakolle. Nörtille Edinburgh on aivan ehdoton kohde. Näkemistä ja ostamista löytyy huomattavasti enemmän kuin ehtii lyhyellä matkalla toteuttamaan. Matkaa Skotlantiin suunnittelevat olkoot…
-
Kinkytutkija Johanna Pohtinen: kinky voi olla arkista
Nörttitytöt haastatteli Helsingissä väitöskirjaansa tekevää jatko-opiskelijaa Johanna Pohtista, 32, hänen kinkytutkimuksestaan. Pohtinen tarkastelee mm. kinkyä seksuaalisuutta osana arkea, kinkybileitä ja kinky-yhteisöä Suomessa. Johanna Pohtisen tapaa myös puhumassa otsikolla ”Kink community as a place for healing” Suomen Queertutkimuksen seuran seminaarissa Queer Healings, joka järjestetään 20.-21.10. Turussa. Kertoisitko itsestäsi? Olen kotoisin Joensuusta. Pikkukaupungista piti päästä mahdollisimman…
-
Kirja-arvostelu: Roald Dahl – Iso kiltti jätti
Olen lukenut lapsena Roald Dahlin kirjoja hyvin vähän, vain kolme niistä. Kuitenkin olin pitänyt niistä kaikista. Olen ottanut tänä vuonna vahinkoa takaisin, sillä Roald Dahlin syntymästä tulee 13.9. kuluneeksi sata vuotta. Iso kiltti jätti kuului niihin Dahlin teoksiin, joita en ollut lukenut lapsena – tuolloin painoksia ei löytynyt kirjakaupoista, enkä vielä tajunnut hyödyntää erityisemmin kirjaston…
Got any book recommendations?