Mindblown: a blog about philosophy.

  • Future Day

    Tänään lokakuun 21. päivä on se päivä, jolloin Marty McFly saapuu tulevaisuuteen vuodesta 1985. Aikamatkailuteemainen klassikkoelokuva Paluu tulevaisuuteen (Back To The Future) ilmestyi vuonna 1985. Lukioikäinen Marty McFly (Michael J. Fox) päätyy erinäisten kommellusten kautta Emmett ”Doc” Brownin (Christopher Lloyd) DeLoreanista tehdyllä aikakoneella 30 vuotta ajassa taaksepäin ja hänen tehtävänään on pitää huoli, että hänen…

  • Tutkimukset Aito avioliitto -organisaation takana

    Eduskunta saa vielä vääntää jonkin aikaa tasa-arvoisesta avioliittolaista kun Aito avioliitto -kansalaisaloite sai kerättyä tarpeeksi kannatusilmoituksia viime kuussa. Organisaatio rummuttaa vahvasti miehen ja naisen välistä avioliittoa perustellen sen olevan parasta lapsille. Organisaation sivuilta löytyy myös asiaan liittyviä tutkimuksia, joista eniten huomiota on saanut Paul Sullinsin tutkimus (aidon avioliiton tekemä suomennos, alkuperäinen teksti täältä), joka julkaistiin alkuvuodesta…

  • Kobon kosketus

    Sain pari vuotta sitten syntymäpäivälahjaksi Kobo Touch eReaderin. Minulla oli vielä silloin paljon kirjoja odottamassa lukemista ihan paperiversiona, joten meni suhteellisen pitkään ennen kuin kunnolla pääsin tutustumaan Koboon. Nyt, yli 60 kirjaa ja 400 tuntia myöhemmin, ajattelin vähän kertoilla kokemuksistani. Olen ollut todella tyytyväinen Koboon. Se on kahta nappia (virta ja valmiustilaan paluu) lukuunottamatta kosketusnäytöllinen,…

  • Hamlet (ja Benedict Cumberbatch) vievät teatterinörtit Lontooseen

    Kun nörttityttöjen eräs isoimmista fanituksen kohteista, Benedict Cumberbatch, julisti seuraavaksi isoksi urakakseen Uusi Sherlock -sarjan ja muiden isojen elokuvaproktien välissä teatteriklassikko Hamletin, fanikunnan innostus tuntui hyppäävän yhden vaihteen yli. Lontoossa isossa Barbican-teatterissa esitettävän produktion liput tulivat myyntiin elokuussa 2014  – poikkeuksellisen aikaisin, eli yli vuotta aiemmin ennen ensimmäistä näytöstä. Valtava määrä lippuja meni silti kaupaksi…

  • Lokakuun 2015 arvostelut

    Lokakuun 2015 arvostelut

    Pitkän kesätauon jälkeen Nörttitytöt palaavat myös arvostelujen osalta sorvin ääreen. Tällä kertaa katsaus seuraaviin peleihin: Lifeline – iOS, Android Blobsy – iOS, Android Tile Tales – iOS Tearaway Unfolded – PlayStation 4

  • Blobsy

    Kehittäjä: Rammin’Speed Entertainment Ltd Oy Alustat: iOS, Android Testattu: Android (Samsung Galaxy S3) Genre: Shoot ’em up  Ikäraja: 3 Blobsy on pienen turkulaisen yrityksen söpö pieni ammuntapeli, jossa pelaaja on pieni pisara vastassaan matoja, viruksia ja muita limamöykkyjä. Käytännössä pelaajan ohjastama pisara istuu keskellä ruutua ja vihollisia tulee joka suunnasta. Ammuksena toimii oma massa, ja osuessaan massa tulee takaisin…

  • Lifeline

    Julkaisija: 3minutegames Alustat: iOS, Android Testattu: Android (Samsung Galaxy S III) Genre: Tarinankerrontapeli Ikäraja: 3   Tunne, joka tulee kun lukee viestin ”Taylor is waiting for you” voi olla hyvinkin tunnerikas ja helpottava. The Wolf Among Us (1 & 2) kirjoittaja Dave Justus on tehnyt yhteistyötä 3minutegamesin kanssa ja tehnyt erikoisen pelin älypuhelimille. Tämä on Choose Your…

  • Tearaway Unfolded

    Alustat: PlayStation 4 Kehittäjä: Media Molecule, Tarsier Studios Julkaisija: Sony Computer Entertainment Genre: tasoloikka/seikkailu Ikäraja: 7+ Tearaway Unfolded on laajennettu uudelleenkerronta PlayStation Vitalle vuonna 2013 ilmestyneestä Tearawaysta. Tyylillisesti peli on hyvin lähinnä Media Moleculen Little Big Planetia, joka on myös erilaisista materiaaleista askarreltu sadunomainen mielikuvitusmaailma höystettynä brittihuumorilla. Tällä kertaa kaikki on tehty paperista hahmoja myöten. Tearawaysta erikoisen tekee neljännen…

  • Tile Tales

    Alustat: iOS Testattu: iOS (iPhone 6) Kehittäjä ja julkaisija: NordicEdu Ltd. Genre: matematiikkapuzzle Ikäraja: 4+ iTunesin mukaan, mutta tekijä suosittelee vähintään 7-vuotiaille Tile Tales on matematiikkapeli, jossa pelaajan tulee löytää ulos ruudukosta sellainen reitti, jonka lopputuloksena on mahdollisimman korkea numeroarvo. Ruudukko koostuu salmiakkikuvioista, joissa on kuvattuna numeroita. Laskutehtävissä on ynnäämistä, vähentämistä ja kertolaskuja sekä positiivisilla että…

  • ”AM I A GOOD MAN?” – 12. Tohtorin matkassa

    Kohta 52 vuotta tv-katsojia ilahduttanut scifi-sarja Doctor Who palasi syksyllä ruutuihin 9. tuotantokauden jaksoilla.  Suomessa Yle-TV2 esittää jaksot maanantai-iltaisin, noin viikon viiveellä Iso-Britannian lähetysajasta.   Doctor Who on sarja, jossa tapahtuu paljon.  Vuoden 2013 kesällä uutisoitiin, että 11. Tohtoria näyttelevä Matt Smith jättää sarjan. Spekulaatiot 12. Tohtorin näyttelijästä kävivät kuumina ja kaikenlaisia huhuja liikkui mediassa…

Got any book recommendations?