Mindblown: a blog about philosophy.
-
Joulukalenterin 9. luukku
Lapsuuden fantasiaa: kesä Kuvitus: Pauliina Holopainen Kutsu tuuli taivaansiniKeijukaisten kevyt tanssiSammalmetsän salon salatVuokkosve’en virtaus vahvaLaulu loivan luodon omaSuden soitto kuutamolle Jenni Virkamäki
-
Joulukalenterin 8. luukku
Älä koske! Kuva: Jani Hakanen, kuvassa: Ella Pitkänen Lunta on. Idylli. Ikkunassa onnelliset kuokkivat. Minä odotan kellon räjähdyspistettä. Ihan kuin olisin pyörinyt kuusen ympärillä jo vuoden. Lähtöaamun unessa oli samoja paikkoja kuin edellisenä aamuna. Melkein kuin olisin katsellut lippuja kuusessa jo monta päivää. Mikään niistä ei ole minun. Ei edes Suomen-lippu, olen vain oppinut juhlimaan…
-
Joulukalenterin 7. luukku
Piparien koristelu perinteitä Pipareiden leipominen ja koristelu on meillä sekä joulu, että Halloween perinteenä. Olen tehnyt itse muutamia piparimuotteja, kuten joulukuusen, pääkallon ja lepakon, jotta saamme haluamamme muotoisia pipareita. Alusvaate piparit on tehty sydänmuotilla, mutta taikinasta on leikattu sydämen alaosa irti, jotta on saatu alusvaatteille sopiva muoto. Meille on vuosien myötä kertynyt paljon erilaisia muotteja,…
-
Joulukalenterin 6. luukku
Kuva: Ella Lopperi Siitä lähtien kun olin kuusivuotias pikkupoika, istuimme itsenäisyyspäivänä television ääressä perheemme kanssa. Ikkunalaudalle sytytettiin kaksi suomenlipun väreihin valettua kynttilää tasan kello kuudelta. Odotin kuin kuuta nousevaa sitä hetkeä kun Porilaisten marssissa patarumpu soittaa rytmisesti mielenkiintoisen ja hyvin poikkeavasti kulkevan kohdan torvien saattelemana. Ainoa tapa selvittää mitä rytmissä tapahtui, oli kuulemma päätyä orkesteriin…
-
Joulukalenterin 5. luukku
Aukeama kirjasta “Old Man Fire and other Australian stories”, joka on saatu kolmivuotiaana lahjaksi australialaisilta kummeilta. Kuva: Ella Lopperi Kun maailma on liikaameet peiton allelukeen Aku Ankkaa Kuin pienenäserkun kanssa keskikesälläkin leikitte pimeääverhot kiinni,maailma kiinni,taskulampun valo ja kuiskutusvähän liian kuumakirjan tuoksukikatus Kuin pienenä,pienenäsivut kääntyi hiljaa ettei kukaan huomaanukutko sä jo? Sivut kääntyi Joulupäivän aamunaoli poskessa…
-
Joulukalenterin 4. luukku
Nightmare Before Christmas – joulu ei tule ilman sitä! Jos minun pitäisi nimetä Suosikkielokuvani (jos siis olisi ihan pakko nimetä vain yksi) olisi se Nightmare Before Christmas. Näin elokuvan ensimmäisen kerran kun se ilmestyi elokuvateatterissa, ja se teki suuren vaikutuksen. Sen jälkeen meni monta vuotta, ennen kuin pääsin siihen uudestaan käsiksi. Onneksi DVD-julkaisu tuli jossain…
-
Joulukalenterin 3. luukku
Perinteeksi muodostunut joulupeli: The Long Dark Lienee sanomattakin selvää, että lautapelit ovat perinteikäs ja suosittu joululahja. Sukulaisten kanssa pönötetty aattoilta saavuttaa odotetun suvantokohdan kun pukin kontista löytyy uusi lautis, jonka sääntöjä voi ryhtyä ähkyssä tavailemaan. Viitseliäimmät saattavat jopa testata, kestääkö jouluhermo ja ruuansulatus yhteisen pelisession vai oliko konvehtirasian viimeinen zabaglione liikaa. Itse olen aina ollut…
-
Joulukalenterin 2. luukku
Lapsuuden fantasiaa: kevät Kuiski kuiski kaiku,oveani koputa.Vie tielle lapsuuden,sinne missä tähdet tuikkiija tanssii kanssa kuutamon.Mistä onnen löytää voisin,jos kutsun, kuiskin kaikuni salaista nimeä. Jenni Virkamäki
-
Joulukalenterin 1. luukku
Tänä vuonna Nörttityttöjen joulukalenterissa matkataan muistoihin, kun kalenterimme kattoteemana toimii nostalgia. Kirjoittajamme ovat raapustaneet joukon erilaisia kirjoituksia niin lapsuuden mieleen painuneista hetkistä ja tärkeistä perinteistä kuin rakkaiden videopelien ja elokuvien luomasta joulutunnelmasta. Jokaisen luukun takaa aukeaa jokin merkityksellinen kuva, johon liittyvän tarinan kirjoittaja kertoo vapaalla tyylillä: runona, raapaleena, esseenä, muutamalla ytimekkäällä lauseella… Seuraathan matkassamme aattoon…
-
Ranskalaiselokuva puhaltaa hengen klassikkotarinaan (osa II)
Kolme muskettisoturia: D’Artagnan vie katsojat valtapelien varjoihin. “Athoksen olkapää, Porthoksen miekkavyö ja Aramiksen nenäliina” Ilman sotureiden esineistöä tätä tarinaa ei välttämättä edes voisi kertoa. Niin sitkeästi äkkipikaisen D’Artagnanin (François Civil) törmäilyt kerrataan romaanin eri versioinneissa. Yhteensattumasta (tai -osumasta) saadaan kimmoke gascognelaisen poikkeuksellisen nopealle etenemiselle kuninkaan luottosotilaiden riveissä ja valtakunnan sisäpiirissä. Tuskin ehditään saapua Pariisiin,…
Got any book recommendations?