Mindblown: a blog about philosophy.

  • Larp-kalenterin tulevaisuudennäkymät

    Larp-kalenterin tulevaisuudennäkymät

    Suomen liveroolipelaajia on jo pitkään palvellut larp.fi-sivuston kalenteri, johon pelinjohtajat voivat lisätä pelejään ja josta pelaajat löytävät mielenkiintoisia larppeja, joihin ilmoittautua. Vanha kalenteri alkoi kuitenkin olla jo teknologialtaan auttamattoman vanhentunut: saadakseen pelinsä kalenteriin pelinjohtajan täytyi lähettää sähköpostia ylläpidolle, joka sitten manuaalisesti lisäsi pelin kalenteriin. Koska tämä oli tarpeettoman hidasta ja hankalaa sekä pelinjohtajille että ylläpidolle,…

  • Kirjahaaveesta totta omakustanteen kautta

    Olen aina pitänyt kirjoittamisesta: olen purkanut sillä syvimpiä tunteitani ja käsitellyt hankalilta tuntuvia asioita. Olen haaveillut oman opuksen kirjoittamisesta siitä asti, kun löysin kirjoittamisen kymmenen vuotta sitten, pienenä kolmosluokkalaisena. Koskaan en saanut kuitenkaan valmiiksi mitään suurempaa kuin parinkymmenen sivun rustauksia. Intoni loppui aina kesken. En kai luottanut taitoihini tarpeeksi, huolimatta siitä, että olin aikoinani menestynyt…

  • Rosetta – Sinne mutta ei takaisin

    Uutiset täyttyivät viime syksynä jutuista, joissa puhuttiin Rosetta-satelliitista sekä sen laskeutujasta Philaesta. Minulle Rosetta on ollut suuri asia koko sen ajan, kun olen ollut aktiivisesti kiinnostunut tähtitieestä. Mistä homma oikein lähti ja mihin se päättyi? Tutuistuin itse Rosettaan yli 10 vuotta sitten. Olin tällöin abiturientti ja juuri kirjoittamassa ylioppilaaksi. Halusin päästä yliopistoon lukemaan tähtitiedettä ja…

  • Nörttityttöjen virtuaalinen leffakerho starttaa 29.1.

      Onko elämässäsi leffakerhon mentävä aukko? Ei hätää! Torstaina 29.1. alkaa Nörttityttöjen uusi, kuukausittainen YouTube-sarja, jossa Nörttityttöjen kirjoittajista koostuva paneeli käsittelee hiljattain katsomaansa (ensi-ilta)elokuvaa. Leffakerho kokoontuu aina kuukauden viimeisenä torstaina kello 19.00. Leffakerhon suoraa lähetystä voi seurata YouTuben tai Google+ -palvelun kautta! Tammikuun elokuva on Birdman or (the Unexpected Virtue of Ignorance). Jos haluat osallistua keskusteluun…

  • Felicity Smoak, kaikkien nörttien kuningatar

    Olen seurannut alusta asti Arrow’ta, joka perustuu DC Comicsin Green Arrow -sarjakuviin. Sarjaa on tehty vuodesta 2012 asti ja tällä hetkellä on käynnissä kolmas kausi. Itseeni sarjassa vetosi oikeastaan kaikki: toiminta, juonenkäänteet, Stephen Amell ilman paitaa sekä vahvat naishahmot, etenkin Felicity Smoak (Emily Bett Rikards). Felicity on mielestäni tämän hetken ehkäpä hienoin ja tärkein naishahmo,…

  • Raidaamisen salaisuus

    Viimeistään suomikilta Paragonin voittokulku Wrath of the Lich Kingin kovimpana 25man heroic -raidikiltana vuonna 2010 teki WoWin ja raidaamisen tutuksi suomalaisille pelaajille. Raidaaminen varuste- ja taitovaatimuksineen on kuitenkin monelle uudelle pelaajalle kammottavan korkean kynnyksen takana piilotteleva maaginen haavemaa, jonne tuntuu olevan vaikeaa ellei mahdotonta päästä mukaan. Pelko on kuitenkin turha, sillä mitään rakettitiedettä raidaaminen ei ole –…

  • Acerin matkassa Edinburghissa

    Acerin matkassa Edinburghissa

    Kävin marraskuussa edustamassa Nörttityttöjä Acer Live Blogging Challenge -tapahtumassa. Viikonlopun verran kestänyt reissu piti sisällään uusiin teknisiin leluihin tutustumista, kiertelyä tunnelmallisessa Edinburghin kaupungissa sekä nautiskelua hyvässä seurassa. Bloggaushaaste Saavuin iltapäivällä 28. marraskuuta Skotlantiin takana valvottu yö ja edessä viikonloppu Edinburghissa. Vastassa minua ja muita osallistujia olivat tapahtumaa koordinoineet Hans ja Sanna. Meille ei oltu etukäteen…

  • The Legend of Shenmue: Trying out Sega’s masterpiece after a fourteen-year wait

    The Legend of Shenmue: Trying out Sega’s masterpiece after a fourteen-year wait

    Shenmue cover art (cropped) I remember hearing of Shenmue when Dreamcast was all the buzz. This was back when there were TV commercials for Dreamcast. I was a teenager and working at a games store called Electronics Boutique at the time, before the manager there fired me without giving any reason. He was a strange…

  • Nörttitytöt tutkimuksen kohteena

    Ulla Siltanen tutkii kansatieteen gradussaan nörttityttöyttä. Vastaa Siltasen kyselyyn nörttityttöydestä 18.1.2015 mennessä täällä. Kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan 20€ lahjakortti AlphaGeek-verkkokauppaan. Lisäksi Siltanen aikoo toteuttaa teema-kyselyn alkuvuodesta. Siltanen kirjoittaa myös graduunsa liittyen Nörttityttögradu-blogia.   Ideasta opinnäytteeksi Ulla Siltanen istui graduseminaarin tiedonhakutunnilla. Hänellä oli jo ajatus tehdä gradu liittyen nuorisotutkimukseen, mutta aihe ei ollut vielä tarkentunut. Hakuja harjoitellessa…

  • Shadows of Esteren: tunnelmallista kauhua fantasiamaailmassa

    Shadows of Esteren on alunperin ranskankielisenä julkaistu roolipeli, joka on pyrkinyt aktiivisesti hyödyntämään joukkorahoitusta pelimateriaalien julkaisemisessa. Kyseessä on fantasiapeli, jossa on vahvoja, tunnelmallisia kauhuelementtejä. Pelin maailma on murroksessa, ja pelimateriaalissa keskeinen rooli on uskonnollisten, maagisten ja tieteellisten maailmanselitysten välisellä kilpailulla. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin ennen kaikkea goottilaisesta kauhusta, jonka edessä kaikki nämä selitykset ovat enemmän…

Got any book recommendations?