Mindblown: a blog about philosophy.
-
Skandaaleja ruuduilta
Assembly Summer -tietokonefestivaali on nostanut tänä vuonna elektronisen urheilun entistä suurempiin otsikoihin Suomen mediassa. Oliko tv-ruudulla lauantaina liikaa pikseliverta ja katsoivatko alaikäiset sankoin joukoin väkivaltaviihdettä Areenan live-streameistä? Ensin Suomi kohisi siitä, että ihka oikeaa eSportsia luvattiin näyttää kuin lätkää ikään televisiosta. Seuraavaksi hälistiin Hearthstone-turnauksen keski-aikaisista sukupuolirajoitteista, jotka onneksi saatiin muun muassa SEUL:n nopean reagoinnin ja pelaajien tiukan ryhmäpaineen kautta kumottua.…
-
Meditaatio – kehitä mieltäsi
Olen harrastanut, tai ehkä ennemminkin pyrkinyt harjoittamaan meditaatiota säännöllisen epäsäännöllisesti nyt noin vuoden ajan. Olen siis meditoijana täysi noviisi. Pyrin kuitenkin tässä blogipostauksessa oman vajavaisen ymmärtämykseni puitteissa kertomaan, mitä meditaatio pääpiirteissään on ja miksi sen harjoittaminen voi olla ihmismielelle hyväksi. Kuten niin moni jostakin itselleen uudesta asiasta innostunut nörtti, haluan minäkin jakaa omaa elämänlaatuani kohentaneen…
-
Mitä dinot sannoo? RRRRÄYHH!!!
Oulun Taidemuseossa aukaistiin 2.5.2014 Lontoon Natural History Museumin tuottama Age of the Dinosaur –näyttely. Paikalle on tuotu Lontoosta saakka aitoja fossiileita ja jäljennöksiä sekä täysikokoisia liikkuvia dinosaurushahmoja. Olen ollut kiinnostunut dinosauruksista, ihan pikkuipanasta saakka. Kipinän siihen sain dinosaurustarrakirjan avustuksella ja myöhemmin sitten Jurassic Park -elokuva innoitti tutustumaan paremmin dinosauruksiin. En kuitenkaan voi kehua olevani dinotietäjä,…
-
Ihmiskunnan tuho vääjäämätön – Pandemic 2.5 ja Plague Inc.
Useimmiten peleissä yritetään pelastaa ihmiskuntaa kammottavalta kohtalolta. Välillä kuitenkin tulee vastaan niitä päiviä, jolloin kaikki ärsyttää. Noita päiviä varten on olemassa ratkaisu: pelit, joita pelataan ihmiskuntaa tuhoavan taudin näkökulmasta. Pandemic 2.5 Löysin nämä pelit, kun scifikauhukirjailija Mira Grant (alias fantasiakirjailija Seanan McGuire) puhui Pandemicista hiljattaisessa SF Squeecastin jaksossa. Jäin välittömästi koukkuun. Ennen pelin käynnistymistä Pandemicissa valitaan…
-
Elokuun Nörttityttömenot
Vielä on kesää jäljellä, joten viettäkäämme sitä nörttityttömäisessä hengessä! Elokuuksi riittää vaikka mitä kivaa tekemistä eri puolilla maata. Nörttitytöt kokoontuvat kesätunnelmissa eri puolilla Suomea: nörttinaisilla on paikallisryhmät jo Oulussa, Turussa, Tampereella, Helsingissä ja nyt myös Lahdessa! Jos haluat tukea Nörttityttöjen toimintaa, voit liittyä Nörttitytöt ry:n jäseneksi noudattamalla näitä ohjeita! Huom! Syyskaudelle on suunnitteilla ekslusiivisesti Nörttitytöt ry:n…
-
Ryhmäteatterin Liisa Ihmemaassa: raportti teatteriesityksestä
Olin 2.7.2014 Suomenlinnassa katsomassa Ryhmäteatterin tämän kesän kesäteatteriesitystä, Liisa Ihmemaassa -näytelmää. Sattuman kaupasta olin jo aikaisemmin ostanut liput päivälle, jolloin Nörttityttöjen porukka päätti tehdä teatteriretken tuohon esitykseen, ja niinpä sain seuraksi joukon ystävällisiä nörttityttöjä ja -poikia. Minulla ja koko seurueella oli kaikin puolin antoisa retki. Tämä raportti perustuu kuitenkin lähinnä minun kokemukseeni, eikä muu seurue…
-
Hay Fever – Punaniskoja ja tosi-tv:tä
Honey Bum Bum istui ikkunan vieressä ja katseli uusia rakennekynsiään. Kello oli jo kymmenen, eikö heidän pitäisi kohta jo olla täällä? Bum Bum vilkaisi ikkunasta tielle ja sen jälkeen uutta mallikansiotaan. Hän oli etsinyt kaikki kauneimmat kuvansa ja tehnyt uuden kansion erityisesti ohjaajaa ja tuottajaa varten. Tämä päivä tulee olemaan se päivä, josta kaikki saa…
-
Valkoinen Tiikeri – Tigresse Blanche
Valkoinen Tiikeri eli alunperin Tigresse Blanche on sveitsiläis-ranskalaisen Didier Conradin sarjakuva, joka on spin-off piirtäjän 80-luvulla ilmestyneeseen sarjakuvaan Les Innommables (The Unspeakables). Conrad on tehnyt Valkoista Tiikeriä yhdessä vaimonsa Sophie Commengen eli Wilburin ja pitkäaikaisen kirjoittajaparinsa Yann Le Pennetierin kanssa. Valkoista Tiikeriä on ilmestynyt seitsemän albumia, joista Apollo-kustannus on julkaissut suomeksi viisi ensimmäistä albumia. Valkoisen…
-
Viikonloppu elektronista urheilujuhlaa
”Vi sitter här i Vente och spelar liten DotA…” Joo joo, Basshunter, kuultu on, mutta mistä lähtien tästä ES-jonnejen puuhasta on voinut tienata yli 5 miljoonaa Amerikan dollaria? Ja miksi tälläkin päiväkotitädillä on tänä viikonloppuna kiire illalla läppärin ääreen, vaikkei se dotaa itse pelaakaan? Ei sillä, etteikö Seattlessa varmasti ole aina suhinaa, mutta tänä viikonloppuna kaupungin…
-
Nörttityttöjen kirjakerho: Kaiken yllä etana
Kirjakerhossa keskusteltiin toukokuussa Janos Honkosen Kaiken yllä etana -kirjasta ja nyt videot ovat myös nähtävillä! Kustantajan mukaan: Arre, tavallinen alempi virkamies, juuttuu työn ja unettomuuden kierteeseen. Läheiset alkavat puhua tuntemattomia kieliä, unohtuvat ja katoavat. Maisemat muuttuvat. Kaupunki ja koko elämä kutistuvat vääjäämättömästi, ja kaiken yllä valtavat etanat seuraavat ihmisten liikkeitä. 1/4: Kirjan esittely ja keskustelua.…
Got any book recommendations?