Mindblown: a blog about philosophy.
-
Tiedeoopiumia kansalle
Tiede on nostanut profiiliaan viime aikoina: uusien ja virkistävien kanavien kautta tieteestä on tullut helppotajuista ja kiinnostavaa jopa tavalliselle, ei-koulutetulle kuluttajalle. Tiede ei ole enää valkokaapuisten ja sisällä viihtyvien rillipäiden hommaa, vaan siitä on tullut valtavirtaa. Tiede puhuttaa sanoma- ja aikakauslehtien lisäksi myös internetissä. Facebookissakin uutissyötettä piristävät hauskat kuvat ja niihin liittyvät pienet artikkelit. Esimerkiksi…
-
Tähtiin kirjoitettu virhe – kirja, elokuva ja ilmiö
Josh Boonen ohjaama elokuva Tähtiin kirjoitettu virhe (The Fault In Our Stars) sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 6.6.2014 ja saapuu Suomen elokuvateattereihin 11.7.2014. Tämä nuorille suunnattu elokuva on tehty yhdysvaltalaisittain pienellä budjetilla ja sen pääosissa nähdään Shailene Woodley, Ansel Elgort ja Nat Wolff. Elokuva kertoo Hazelista ja Gusista, kahdesta sarkastisesta ja omalaatuisesta teinistä, jotka tapaavat toisensa ja rakastuvat.…
-
Noin 100 ihanaa kesäistä asiaa
Oletko istunut pölyttymässä koneen ääressä koko talvikauden, odottaen ikuisuuden päässä häämöttävää kesää? Nyt on aika karistaa nuo pölyt ja lähteä nauttimaan, sillä kesä on saapunut!
-
Tove Jansson 100 vuotta
Ateneumin Taidemuseossa Helsingissä on parhaillaan Tove Janssonin 100-vuotisjuhlanäyttely, joka jatkuu 7.9. asti. Tove-fanina kävin katsastamassa näyttelyn, jota pidin erittäin mielenkiintoisena ja tasokkaana.
-
Nörttimusiikki soikoon
”Tonari no Totoro, To-to-ro!” raikaa Helsingin Kruunuhaassa sijaitsevassa kerhohuoneessa keskiviikkoiltaisin. Kuoronjohtaja Aurora Tulilaulu avustaa yhtä ääniryhmää pianolla kuoron laulaessa 80-luvun animeklassikkoa. Kuoron nimi on Unreality ja sen teemana on peli-, leffa- ja animemusiikki. Ryhmä alotti helmikuussa ja on harjoitellut keskimäärin vain joka toinen viikko. Silti takana on jo ensimmäinen esiintyminen. Kuoron jäsenet Laulajat on…
-
X-Men: Days of Future Past viihdyttää ja antaa ajattelun aihetta
Mitä sinä olet valmis tekemään saadaksesi elää omana itsenäsi? Oletko valmis tappamaan vai muuttamaan itsesi yhteiskunnalle kelpaavaksi? Nämä ovat perimmäisiä kysymyksiä koko X-Men -universumissa, ja niitä kysyy myös uunituore X-Men Days of Future Past. Huom! Seuraava teksti sisältää spoilereita X-Men: Days of Future Past -elokuvasta ja olettaa, että olet katsonut kyseisen rainan! Onnistunut sillisalaatti X-Men Days of…
-
Nörttitytöt ja feminismi
Feminismi on aate, joka pyrkii parantamaan naisten ja lasten yhteiskunnallista asemaa sekä edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa. Feminismin sateenvarjokäsitteen alle asettuu useita erilaisia feministisiä koulukuntia ja ryhmittymiä, joilla on myös keskinään erilaisia näkemyksiä siitä, miten feministisiä arvoja tulisi käytännössä erilaisissa yksittäistapauksissa toteuttaa. Vaikka feminismin perusajatus on yksinkertainen ja selkeä, feminismi vaikuttaa keskusteluissa myös merkitsevän eri ihmisille…
-
”Halusin luoda pelisysteemejä” – oman roolipelin julkaiseminen
Roolipelaajan alkaa usein tehdä mieli kokeilla pelinjohtamista, mutta entäpä oman roolipelin tekeminen? Karoliina Korppoo, tamperelainen pelisuunnittelija, on julkaissut omakustanteisesti kaksi roolipeliä nimeltään Aulos (2008) ja Invitation to Love (2010). Kyselin Karoliinalta, miten roolipelin julkaiseminen käytännössä tapahtuu ja millaisia pelejä hän halusi luoda. ”Itse pelaajana nautin jaetusta kerronnasta: siitä miten muut kehittävät ideoitani pidemmälle ja minä…
-
Kesäkuun nörttityttömäisiä tapahtumia
Kesäkuu ja ihanat kesäiset nörttitapahtumat koittavat! Nörttitytöt kokoontuvat kesätunnelmissa eri puolilla Suomea: nörttinaisilla on paikallisryhmät jo Oulussa, Turussa, Tampereella ja Helsingissä. Lisäksi Lahden ryhmä aloittaa toimintansa lähiaikoina. Jos haluat tukea Nörttityttöjen toimintaa, voit liittyä Nörttitytöt ry:n jäseneksi noudattamalla näitä ohjeita! Nörttityttö-ryhmien tapaamisia: Pääkaupunkiseudun Nörttitytöt Lauantaina 31.5. klo 18 alkaen X-Men: Days of Future Past -elokuvan katselua…
-
The Double – Minä ja tuo toinen, joka on myös minä
The Double (2014) Ohjaus: Richard Ayoade Ensi-ilta: 22.6.2014 (Arvostelu sisältää juonipaljastuksia.) Simon työskentelee tehdasmaisessa toimistossa, käy hoitamassa vanhaa äitiään laitoksessa ja katselee ikkunasta naapuritalossa asuvaa työkaveriaan Hannahia, jolle hän ei millään pysty kertomaan tunteistaan. Hän on hyväluontoinen mutta epävarma nuori mies, joka ei uskalla pitää puoliaan, vaikka kaikki kävelevät surutta hänen ylitseen. Sitten eräänä…
Got any book recommendations?