Mindblown: a blog about philosophy.

  • Nörttityttöjen lukijakyselyn tulokset

    Nörttitytöt-blogi on ollut olemassa jo kaksi ja puoli vuotta. Tänä aikana meille on kertynyt valtava määrä erilaisia lukijoita, joista tiedämme kuitenkin aika vähän. 22. tammikuuta käynnistimme lukijakyselyn, johon vastausaikaa oli reilut kolme viikkoa. Vastauksia tuli 154 kappaletta, ja vastanneiden kesken arvottiin kaksi lahjakorttia Fantasiapeleihin. Tässä kirjoituksessa esittelemme nyt lukijakyselyn tuloksia. Vastaajien taustatiedot Lukijakyselyyn vastanneista suurin osa…

  • Vahvat naishahmot peleissä: Nilin

    Idea tähän juttusarjaan lähti itämään Joonas Laakson ”Pelimaailma on tehty pojille. Sen voi muuttaa”-artikkelin kommenttiosiossa: itselleni kun on tullut vastaan useampiakin pelejä, joissa on ollut päähahmona tai sivuhahmona vahva ja kiinnostava naishahmo. Minä kaipaan kyllä ehdottomasti enemmän monipuolisia naishahmoja päähenkilöiksi, mutta on hyvä nostaa esille myös niitä, joissa ollaan jo onnistuttu. Ensimmäisenä tällaisena hahmona blogissa…

  • Fanfiction goes Korea

    Fanfiction goes Korea

    Fanfiction is not alien to most people these days – many have at least heard of it. But while it is as global a phenomenon as fandoms in general, it doesn’t seem to appear entirely the same everywhere in the world. Fanfiction is a subject I often try not to touch when I meet people…

  • Roolipelihistoriani

    Roolipelihistoriani

    Roolipelaamiseen tutustuminen voi olla joskus aikamoista onnenkauppaa, varsinkin jos asuu pienellä paikkakunnalla. Artikkelini on lyhyt läpileikkaus pelihistoriastani 1990-luvulta nykypäivään saakka. Nostan esille mieleenjääneitä pöytäroolipelejä sekä hauskoja muistoja. Toivottavasti tämä innostaa muitakin kokeilemaan mainitsemiani pelejä! Ensimmäinen kosketukseni roolipeleihin tapahtui Radiomafian Lohikäärmepuun kautta 1990-luvun alussa. Kyseessä oli radioroolipeli, jonka päähenkilöksi pääsi soittamalla studioon. Juontajat Andy Pilke sekä…

  • Piiraan maku makea

    Piiraan maku makea

    Koska olen tällainen kirjafriikki, jonka täytyy saada kaikki kirjat heti nyt, osallistuin ahneuksissani kirjakustantamo Bazarin kirja-arvontaan muutama viikko sitten. Ja kuinka ollakaan, kerrankin onnetar suosi ja voitin palkintona olleen kirjan. Kyseinen kirja oli Alan Bradleyn 27.3. suomeksi ilmestynyt Piiraan maku makea. Tunnustan, etten oikein edes tiennyt millaisesta kirjasta on kyse. Esittelyn perusteella ymmärsin sen olevan…

  • Huhtikuun 2014 arvostelut

    Tervetuloa juhlimaan kevättä visusti sisätiloissa, sillä tässä kuussa pelataan ankarasti! Mistä puheenollen, jos keksitte Nörttityttöjen jokakuisille arvosteluille hienon, uuden nimen, niin kommentoikaa alle. Nykyäänhän arvostelut kattavat peliarvostelujen lisäksi kirja-, sarjakuva-, elokuva- ja kaikenlaisten vekottimien arvostelut sekä lukupiirin postaukset. Tällä hetkellä päätoimittajien yhteenlyödyistä päistä on kaivettu esiin vain ”Nörttityttöjen kuukautiset”. Olemme siis pulassa! :’D Uuden nimen…

  • South Park: The Stick of Truth

    Alustat: PC, PS 3, Xbox 360 Testattu: Xbox 360 Kehittäjä: Obsidian Entertainment & South Park Digital Studios Julkaisija: Ubisoft Genre: Vuoropohjainen fantasiaseikkaulu Ikäraja: PEGI 18 (kiroilua, seksuaalista väkivaltaa ja raakaa väkivaltaa) Myönnettäköön heti, että olen South Park -fani. Muistan miten South Parkia tuli myöhään illalla katsottua,  vaikka ala-asteelaisena olisi pitänyt olla jo nukkumassa. Mitäpä näyttivät…

  • Another Case Solved

    Alustat: iOS, Android, Facebook Testattu: iOS (iPhone4S) Kehittäjä: ATGames Julkaisija: Chillingo (iOS), Noodlecake Studios (Android) Genre: puzzle Ikäraja: 4+ App Storessa Kieltolaki on astunut voimaan! Sokerista, tuosta hampaiden ikuisuusvihollisesta, on tehty laitonta ja pimeä kauppa rehottaa. Karkkiaddiktit vaanivat joka kulmassa, ja poliisit tekevät vaahterasiirappiratsioita. Sokeririkollisuuden kansoittamassa kaupungissa on vain yksi, joka voi ratkaista kaupunkilaisten ongelmat…

  • Dark Souls II

    Alustat: Xbox 360, PlayStation 3, Windows PC (25.4.) Testattu: Xbox 360 Kehittäjä: From Software Julkaisija: Bandai Namco Genre: toimintaroolipeli Ikäraja: PEGI 16 Dark Souls II on fantasiaseikkailu, jossa pelaaja tutkii hylättyä valtakuntaa. Pelaajan sielu on varastettu ja ensimmäinen vilkaisu peiliin voi olla traumaattinen: takaisin katsoo elävä kuollut, mätä ruumis. Pelin tavoite kerätä voimakkaita sieluja ja…

  • Hanabi

    Korttipeli, 2-5 pelaajaa, 8+ vuotiaille Kehittäjä: Antoine Bauza Julkaisija: R&R Games Inc. Pelaajat ovat järjestäneet hienon ilotulituksen, mutta voi ja ei! Ilotulitetehtaalla sattui niin, että paukkujen ruudit ja aineet menivät sekaisin ja nyt on pelaajista kiinni tuleeko ilotulituksesta täysi pannukakku vai paras show koskaan! Hanabissa on kuusi eriväristä ilotulitesarjaa, jotka tulisi ampua taivaalle numerojärjestyksessä ykkösestä…

Got any book recommendations?