Mindblown: a blog about philosophy.
-

Sätkyjä ja tärinöitä – tunnelmallisia kauhupelejä
Kauhupelejä on moneen lähtöön ja genre pitääkin sisällään monenlaisia teoksia aina ison budjetin AAA-peleistä (Alien: Isolation, Resident Evil 7, Outlast…) yhden hengen kellarinyrkkipajoissa tuotettuihin intohimoprojekteihin (Lone Survivor). Puhumattakaan kaikista mahdollisista genren alalajeista. Hyviä (no, ainakin omasta mielestäni) kauhupelejä yhdistää kuitenkin lähes käsinkosketeltava tunnelma, vaikutelma siitä että pelimaailma elää ja hengittää. Tähän artikkeliin olenkin valikoinut muutaman…
-

Elokuva-arvostelu: Bird Box
Netflixin Bird Boxin lopussa katsoja tietää, mistä elokuvan nimi tulee – mutta jää silti kaipaamaan enemmän. ”Don’t take off your blindfold or you’ll die” Elokuva alkaa ilmakuvalla joesta. Samaan aikaan radiopuhelimesta kuuluva miehen ääni kertoo yhteisöstä rakennuksessa, jossa on turvallista. Seuraavassa kohtauksessa Sandra Bullockin roolihahmo Malorie Hayes katsoo kameran ohi kuin puhuen…
-

Night Visionsin tärpit
Huhtikuu tuo jälleen mukanaan Night Visionsin, tuon Pohjoismaiden suurimman ja saanen sanoa että myös kauneimman fantasia-, kauhu-, scifi-, ja toimintaelokuviin keskittyneen festivaalin, joka tänäkin keväänä tarjoilee katsojille yli 30 erilaista elokuvaa. Valikoimaa viisipäiväisellä festarilla siis riittää. Valinnanvaikeutta helpottamaan Nörttitttöjen Noora ja Nea vinkkaavat omat ennakkosuosikkinsa. Nooran Night Vision -vinkit Assasination Nation Olin tästä elokuvasta sen…
-
Arvostelu: Crash Bandicoot N. Sane Trilogy
Crash Bandicoot N. Sane Trilogy on loistava uusintaversio armottomasta klassikosta. Nykypäivään päivitetty grafiikka yhdistettynä vanhan ajan armottomaan, tarkkuutta vaativaan pelimekaniikkaan tekee kokoelmasta edeltäjänsä veroisen klassikon. Vain kolmannen pelin helppous tahrii kokoelman kirkasta kruunua tasohyppelyn aatelina.
-

Tiedotus: Nörttitytöt-blogi lopettaa toimintansa
Nörttitytöt-blogi lopettaa toimintansa tänään, sillä koemme, että tasa-arvo nörttimaailmassa on nyt saavutettu. Hyvä niin. Mukavaa kevättä kaikille!
-
Terveiset yhdistykseltä, maaliskuu 2019
Hei kaikki! Terveisiä Nörttitytöt-blogin taustayhdistykseltä, Nörttitytöt ry:ltä. Tässä postauksessamme aiheita ovat huhtikuun tapahtumat, blogin kauhuviikko sekä yhdistyksen verkkokauppa. Huhtikuun tapahtumat Torstaina 4.4. Dracula – Nörttitytöt Vapriikissa (Tampere). Nörttitytöt tekevät yhteisretken Tampereelle Dracula-näyttelyyn. Mukaan voi tulla mistä päin Suomea tahansa. Lisätietoja aikataulusta ja päivän suunnitelmista löydät Facebook-eventistä: https://www.facebook.com/events/569671466871379/ Tiistaina 16.4. klo 18.00-20.00 Nörttityttöjen kirjakerho (HKI, LIVE) (Helsinki) keskustelee…
-

4thewords – Kirjoittamisesta hauskempaa ja tehokkaampaa
Haluatko pelastaa maailman? Haluatko luoda itsellesi säännöllisen kirjoittamisrutiinin? Haluatko kirjoittamisesta entistä hauskempaa? Jos sanot näille kyllä, voi 4thewords.com olla kuin sinulle luotu. 4thewords on internetissä toimiva kirjoittamispeli, joka on oikeastaan pelillistetty tekstinkäsittelyohjelma. Tarkoituksena 4thewordsissä on valita olento, jota vastaan taistella kirjoittamalla tietyssä ajassa tietty määrä sanoja, jotta pääsee eroon sen valtaansa ottaneesta oudosta violetista…
-

Elokuva-arvostelu: Captain Marvel
Kun Captain Marvel saapui leffateattereihin naistenpäivän kynnyksellä, sai se trollit liikkeelle saman leffasarjan Black Pantherin tai Star Warsin Last Jedin tavoin: rutkasti murska-arvosteluja jo ennen elokuvan ilmestymistä. Tämä ei kuitenkaan näytä karkottaneen katsojia, sillä avajaisviikonloppunaan elokuva ylsi kansainvälisesti kuudenneksi kovimpaan tulokseen. Ikinä. Ja paremmin vertailtavilla kotimarkkinoillaan se sijoittui avajaisviikonloppunaan toiseksi suosituimmaksi supersankarielokuvaksi heti Black Pantherin…
-
Arvostelu: The Hundred Thousand Kingdoms
My people tell stories of the night I was born. They say my mother crossed her legs in the middle of labor and fought with all her strength not to release me into the world. I was born anyhow, of course; nature cannot be denied. Yet it does not surprise me that she tried. The…
-

Nopista Bitteihin -näyttely Kansalliskirjastossa
Kansalliskirjastossa Helsingissä aukesi 8.2.2019 Nopista bitteihin -näyttely joka esittelee pelaamisen historiaa Suomessa kolmelta vuosisadalta. Näyttelyssä on esillä historiaa satavuotiaista lautapeleistä nostalgiseen Commodere 64:een, tasavallan tietokoneeseen.
Got any book recommendations?