Avainsana: nörttikulttuuri
-

Haastattelussa Fangirl Quest
Fangirl Quest on kahden suomalaisen naisen, Tiia Öhmanin ja Satu Waldenin, valokuvausprojekti, joka lähti käyntiin turistireissulla Isossa-Britanniassa. Heidän valokuvissaan kohtaavat aidot kuvauspaikat ja sarjojen sekä elokuvien toinen todellisuus iPadin kautta. Alunperin valokuvissa oli tarkoitus käyttää paperikuvia kohtauksista, mutta koska ne olivat unohtuneet matkasta, kuviin päätyikin iPad. Onnekkaasta sattumasta tulikin Fangirl Questin ”tavaramerkki”. Sittemmin naiset ovat…
-

Kaikki hyvä päättyy liian varhain – Freaks and Geeks
Kun olin teini, en pitänyt teinisarjoista. Ne olivat mielestäni useimmiten kevyellä otteella kirjoitettuja pitkästyttäviä ihmissuhdesoppia, joissa ei ollut mitään samaistuttavaa. Niiden näyttelijät olivat liian siloitellun näköisiä ja usein lähentelivät iältään kolmeakymppiä. Henkilöhahmot olivat ohuita ja heillä oli harvoin sellaisia ongelmia, joita olisin voinut myötäelää ruudun toisella puolella. Mutta sitten oli Freaks and Geeks. Vuonna 1999…
-

The problem with DreamHack
DreamHack is the world’s largest eSport and computer festival, held twice a year in Jönköping, Sweden. Along with gaming competitions DreamHack also offers competitions in demo scene, 3D-modeling, animation and music, much like its Finnish equivalent, Assembly, yet in a much bigger scale. Last year DreamHack had almost 23 000 visitors and over 17 000…
-

Joulukalenterin luukku 5: Kuka voisi kellot seisauttaa?
Pelaaminen on ykkösharrastukseni ja kulutan siihen paljon sekä aikaa että rahaa. Tänä vuonna en kuitenkaan juuri kaipaa uusia pelejä joululahjaksi. Ai miksikö? Olen jo luopunut toivosta, että koskaan saisin pelattua kaikkia jo nyt omistamiani pelejä, saatika sitten läpäistyä niitä. Onneksi marras-joulukuun julkaisulistalla ei mitään erityisen himottavia uutuuksia ollutkaan, joten voin keskittyä miettimään, minkä nyt jo…
-

Halloween Zombie Special
Zombit ovat olleet jo pitkään valtavirtaviihteen kestosuosikkeja niin valkokankaalla ja peleissä kuin vaikkapa kuvataiteessa ja kirjallisuudessakin. Äkkiseltään luulisi, että eteenpäin laahustavat ruhot eivät olisi teemana sieltä viehättävämmästä päästä, mutta jollain ihmeen kaupalla ihanan kamalista elävistä kuolleista on saatu aikaan niin söpöjä pelimaskotteja kuin teiniromanssielokuvan tähtiäkin. Kuinka moni kuitenkaan tietää, mistä rakkaat epäkuolleemme ovat oikeastaan alkujaan…
-
GameOverHate – Parempien peliyhteisöjen puolesta
Palasin noin kolme viikkoa sitten varsin ainutlaatuiselta Unkarin-matkalta, jonka aikana pääsin syväsukeltamaan niin ihmisoikeuksien, online-pelikulttuurin kuin uskomattoman ryhmähengenkin maailmaan. Ohi oli GameOverHate, Euroopan neuvoston tukeman No Hate Speech Movementin (suomeksi Ei vihapuheelle -liike) alainen tapahtuma, joka järjestettiin Budapestissa 23.-28.9.2013, ja joka keskittyi erityisesti online-peleissä esiintyvän vihapuheen kitkemiseen ja ehkäisemiseen. Tilana ja tapahtumapaikkana oli European Youth…
-
Nörttityttö ja itämaisen tanssin lumo
Mielikuvissa itämainen tanssi on eksoottista ja liittyy ehkä haaremeihin, strippaamiseen, siihen että näkyy kaistale vatsaa ja kissamaiseksi meikattuihin silmiin. Nykyään itämainen tanssi tai vatsatanssi tuo myös varmasti mieleen Shakiran ja sen, että Shakiran myötä moni naisesiintyjä alkoi käyttää itämaisen tanssin lantioliikkeitä videoissaan, esimerkiksi Britney Spears videollaan Slave 4 U. Näihin mielikuviin kun sekoittaa nörttitytön, niin…
-
Nörttitytöt tapasivat Rhianna Pratchettin
English version of the story at the end. Rhianna Pratchett (s. 1976) on englantilainen kirjoittaja, joka nykyään työskentelee lähinnä pelien parissa. Hänen merkittävimpiä töitään ovat Overlord-sarja, Mirror’s Edge, Heavenly Sword ja hiljattain uusittu Tomb Raider. Hän on fantasiakirjailija Terry Pratchettin tytär. Nörttitytöt kohtasivat kirjoittajan Fanfestissä Helsingissä, 5.10.2013, Paasitornin kirjastossa, missä Pratchett oli tapahtuman kunniavieraana. Nörttitytöt:…
-
Hardcorekasuaali vai kasuaali hardcore?
“Et sä oo mikään oikee pelaaja. Ethän sä pelaa edes mitään oikeita pelejä.” Kuulostaako tutulta? Jos pelaat vain selainpelejä, mobiilipelejä tai vaikkapa vahvasti naisten peliksi leimaantunutta Simsiä, saat todennäköisesti edellä mainitun kaltaisen vastaanoton ns. tosipelaajien keskuudessa. Myönnän itsekin joskus väheksyneeni enemmän tai vähemmän avoimesti niitä, jotka eivät mahtuneet omaan käsitykseeni siitä, mitä tarkoittaa olla pelaaja.…
-
Elämää nörttitytön kanssa
Millaista on olla osa nörttitytön elämää? Kasvaako nörttiäidin tyttärestä automaattisesti uuden sukupolven nörttityttö, vai tarvitaanko nörtiksi kasvamiseen nörttejä vanhempia lainkaan? Mahtuuko arkeen nörtteilyn lisäksi enää mitään muuta, vai onko nörtin ja ”tavallisen” tytön välillä sittenkään mitään eroa? Tyydyttääksemme uteliaisuutemme, haastoimme lähipiiriemme ihmisiä vastaamaan muutamaan kysymykseen. Tuplahakasulkeissa vastaajan oman nörttitytön kommentteja vastauksiin. Vanhemmat Merja, 49 1.…