Avainsana: yliopisto
-
Pääkirjoitus: Autisti yliopistolla, eli yhden neuroepätyypillisen ihmisen matka akateemiselle uralle
Tästä aiheesta kirjoittaminen epäilyttää. Olen oppinut, että itsensä korostaminen (tai edes siitä epäillyksi tuleminen) on väärin, eikä sitä missään nimessä tulisi tehdä. Sen vuoksi omasta erikoislaatuisuudestaan kirjoittaminen on kovan luokan synti. Minulla on Aspergerin oireyhtymä, ”autismikirjoon kuuluva neurobiologinen keskushermoston kehityshäiriö, joka aiheuttaa hyvin vaihtelevia toimintarajoitteita”. Se aiheuttaa sosiaaliseen kommunikaatioon, oppimiseen ja aistimiseen liittyviä hankaluuksia, joiden…
-
Maisterista muusikoksi: alanvaihtajan* pohdintoja laulamisesta, unelmista ja herkkyydestä
Mikä saa akateemisesti kouluttautuneen ryhtymään opiskelemaan uutta alaa kaksi vuotta maisteriksi valmistumisen jälkeen? Entä miten tulla toimeen alalla, joka jatkuvasti ruokkii omaa huonommuuden tunnetta? *En koe alanvaihtaja-termiä varsinaisesti omakseni, mutta mieleen ei tullut muutakaan tilanteeseeni sopivaa sanaa. Sellainen pitäisi kai keksiä itse. Alanlaajentaja? Kiltteydestä ja kunnollisuudesta Olen aina ollut sellainen kiltti ja tunnollinen tyttö. Kouluhommat…
-
Kesätyö tapahtumatuottajana
Kesä kivikaudella Nörttitytöt-blogissa on julkaistu useita mielenkiintoisia ammattiesittelyitä, joten ajattelin liittää kesän kokemukseni myös mukaan joukkoon. Tämän vuoden alkukeväästä etsin kulttuurialan kesäharjoittelupaikkaa. Opiskelen Oulun yliopistossa kirjallisuutta ja harjoittelu sisältyisi maisterivaiheen opintoihini. Kesken sopivan paikan etsinnän sain sähköpostia Kulttuuritalo Valveelta, jossa olimme viime kesänä toteuttaneet osana Kesäyrittäjä-projektia kauhuteemaisen pop up elämysmatkailukohde Oulu Tyrmän. He tiedustelivat, olisimmeko…
-

Nörttityttöjen joulutoiveet osa 3: Yliopistojen rahoitus kuntoon!
Rakas Joulupukki, Joululahjakseni toivon kahta asiaa. Ensinnäkin toivon, että Suomen yliopistot saisivat tarpeeksi rahoitusta voidakseen toimia täydellä potentiaalillaan. Toisekseen toivon, että oma oppiaineeni egyptologia pelastettaisiin. Syyni lahjalleni ovat paitsi itsekkäät, myös tärkeät koko Suomen tulevaisuudelle. Suomi on “valitettavasti” hyvin kallis maa ja meidän palkkamme niin korkeat, ettei niitä tulla saamaan esimerkiksi hallituksen toivomilla leikkauksilla sellaiselle…
-
Pelit ja pelien rahat – Money & Games -seminaari
Tampereen yliopiston digipelitutkijoiden järjestyksessä 12. kevätseminaari pidettiin 18.-19.4. Tampereen yliopiston internet- ja pelitutkimuksen oppiaineen tiloissa. Tänä vuonna seminaarin nimeksi oli muotoutunut Money & Games, ja sen esitykset sijoittuivatkin teemaltaan rahapelien ja pelirahojen ympärille. Teema kattoi odotetusti laajuudessaan aiheita laidasta laitaan – niin mobiilipelien monetisaatio-, rahoitus- kuin etiikkakysymyksistä aina digitaalisten keräilykorttipelien ansaintalogiikkaan ja uhkapelien tutkimusmetodeihin asti. Kansainvälisessä…