Luulin, että kahdessa vuodessa olisimme prosessoineet koronaa sen verran, että sairastuminen ei olisi enää niin suuri stigma kuin pandemian alussa. Luulin myös, että omikronin tarttuvuuden myötä enää ei olisi varaa osoitella sormella, kun rokotuksetkaan eivät estä tartunnan saamista.
Olin väärässä.
Olen viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana karsinut sosiaalisia kontakteja, vältellyt ihmismassoja, ottanut koronarokotteet heti, kun ne sai, sekä kärsinyt jonkinasteisesta mökkihöperyydestä kotona. Olimme jopa lykänneet perheen perustamista, koska pandemian alussa ei voinut tietää, aiheuttiko mahdollinen sairastuminen pitkäaikaisia terveyshaittoja sikiölle. Kaikesta siitä huolimatta korona, tuo kavala kuokkavieras, tuli kutsumatta vieraaksi perhejouluumme. Ehdimme viettää pari rentoa päivää joulutunnelmissa ja kotiutumisen jälkeen nähdä muutamaa kaveriakin. Sitten tuli soitto sukulaisilta, että yksi heistä oli sairastunut koronaan. Tartuntatautijäljityksen mukaan emme olleet ehtineet altistua, joten ei hätää, olimme jokseenkin turvassa. Seuraavana päivänä mieheni valitteli kuumetta ja lihassärkyä. Ajattelin, että se on flunssaa, koska perhejoulussa oli myös yksi negatiivisen koronatestin saanut flunssatoipilas.
Flunssa alkoikin olla jotain muuta kuin kevyttä yhden päivän kausiflunssaa. Mietimme yhdessä, että koko pandemia-aikana on ollut niin vähän kuumeessa, että on unohtunut, miltä oikeasti tuntuu sairastua flunssaan. Toisen päivän sairastelun jälkeen mieheni alkoi miettiä, että työnantajaa varten olisi hyvä tehdä koronakotitesti. Useamman ruokakaupan ja apteekin kiertämisen jälkeen sellaiset löytyivätkin, ja ihmettelimme yhdessä, miten sitä vanupuikkoa kuuluukaan tunkea itse omaan nenään. Oli jännittävää ja jotenkin kiinnostavaakin tehdä kotitestiä. Mietin, että kaikkea kummallista sitä pandemian myötä tuleekaan tehtyä. Eipä olisi voinut maaliskuussa 2019 arvata, että vielä jouluna 2021 koronan kotitesti on arkea!
Testitulokseni oli negatiivinen. Niinhän sen pitikin olla, joten ei mitään yllätyksiä sen suhteen. Mielenkiinto vaihtui pienoiseksi järkytykseksi, kun puolison testin tulos olikin positiivinen. Epäusko, järkytys, huoli ja syyllisyys mahdollisesti muiden altistamisesta ryöpsähtivät kaikki yhtä aikaa mieleen. Mietin, oliko mahdollista, että välttyisin itse tartunnalta, jos taloudessa toinen on jo sairastunut, emmekä ole osanneet varoa lähikontaktia. Pohdin myös optimistisesti, onko mahdollista saada kotitestistä väärää negatiivista tulosta, jos vaikka onkin tietämättään sairastanut oireettoman koronan. Tosin siinäkin tapauksessa olisi hieman erikoista, että vain toinen meistä olisi sen sairastanut.
Puoliso harmistui suuresti positiivisesta testituloksestaan. Koitin rauhoitella, että kahden rokotuksen jälkeen tauti tuskin on kovin paha, ja että olemme tehneet parhaamme koronaa välttääksemme, eikä tartunta ollut varsinaisesti kenenkään vika, niin vain tapahtui. Kerroin kaikkia sellaisia asioita puolisolle, joita oli itse vaikea uskoa pari päivää myöhemmin, kun sain myös itse oireita.
Niin lapsellista kuin se onkin, on paljon helpompi ajatella objektiivisesti ja myötätuntoisesti sivustakatsojana kuin itse sairastuneena. Yllätyin siitä, kuinka ristiriitaisia tunteita koronaan sairastuminen herätti! Itse koin, että on jokseenkin mahdoton sivuuttaa jossittelut, syytökset ja syyllisyyden tunteet olankohautuksella. Järkeni sanoi minulle edelleen, että kenelle tahansa olisi voinut käydä samoin ja aika monelle on käynytkin. Tein parhaani välttyäkseni tartunnalta, mutta tällä kertaa se paras johti siihen, että viivästytin sairastumista kaksi vuotta ja sain tartunnan onneksi vasta kahden rokotuksen jälkeen melko lievänä. Siitä huolimatta mietin, että tämä on aivan turha sairastuminen! Muutama viikko myöhemmin olisin saanut kolmannen rokotteen ja ehkä säästynyt tartunnalta. Olisin voinut saada koronan myös jostain muualta kuin perhejoulusta, vaikka olinkin karsinut sosiaalisia kontakteja. Joku muu kuin puolisoni olisi myös voinut olla se, joka sai tartunnan. Se, että hän oli ainoa perhejoulussa tartunnan saaneista, tuntui kuitenkin epäreilulta. Jos tartunnalta välttyi osa, miksi me emme voineet olla niitä onnekkaita terveitä? Varsinkin nyt, kun olin viidennellä kuulla raskaana ja tarkoitus oli muuttaa kahden viikon päästä uuteen kotiin.
Joulun jälkeen uutisten perusteella vähän siellä ja täällä oli koronakaaos. Testeihin ei meinannut päästä, ellei ollut hoitoalalla tai muuten erittäin painavaa syytä. Puolentoistatunnin koronapuhelimeen jonottamisen jälkeen saimme kuitenkin kummatkin testiajat. Huokaisin helpotuksesta, sillä ainakin saisimme helpommin hoitoa, jos korona aiheuttaisi komplikaatiota. Google-haun tulokset kertoivat, että onnekseni tehohoitoa vaatineet raskaana olevat koronapotilaat ovat Suomessa kaikki olleet rokottamattomia tähän mennessä. Vaikka korona lisääkin keskenmenon riskiä, useimmiten näyttäisi siltä, että hengityskoneelle on tarvetta lähinnä loppuraskaudessa, silloin kuin viikkojakin on sen verran, että sikiö todennäköisesti selviää ennen hengityskonetta tehtävästä sektiosta. Silti oli vaikea täysin työntää ajatusta vaikeasta koronasta täysin pois ajatuksista kummittelemasta. Vauvani ei vielä raskausviikolla 18 mitenkään selviäisi, jos joutuisinkin jostain kumman syystä hengityskoneeseen ja se vaatisi sektiota. Vaikka olinkin raskausväsymyksessäni salaa haaveillut siitä, että voisin sittenkin mennä ajassa taaksepäin ja perua raskauden, en ajatellut, että asiaa tarvitsisi miettiä tällaisessa tilanteessa. Hävetti myöntää itselleen, että olin edes haaveillut koko asiasta aiemmin.
Kerroimme altistuneille sairastumisestamme. Tuntui pahalta, että useampi ystävämme oli altistunut takiamme. Syytin itseäni siitä, että olin liikaa luottanut tartuntatautijäljityksen arvioon siitä, että emme olleet ehtineet altistua jouluna. Ystäviemme uudenvuodensuunnitelmat menivät uusiksi altistumisen takia, eivätkä kaikki ottaneet sitä kevyesti. Yllätyin, että yksi heistä oli ehtinyt Discord- keskustelukanavassa katkerana valitella koko ystäväpiirilleen tilannetta meidän sairastumisestamme jo ennen, kuin saimme edes ajan virallisiin koronatesteihin! Emme itse olleet edes tässä keskustelukanavassa, eikä minulle olisi tullut mieleenkään levitellä tietoa puolituntemattomille jonkun toisen sairastumisesta. Minun takiani altistunut ystäväpariskunta sai tietää sitä kautta sairastumisestani jo ennen kuin ehdin itse kertoa varmistuneen testituloksen. Se tuntui kieroutuneelta. Oli myös vaikea sulattaa sitä, että itse mietin jälkikasvuni ja koronan aiheuttamia mahdollisia komplikaatioita ja olin huolissani rokottamattoman läheisen sairastumisesta samalla kuin toisella päällimmäisenä mielessä oli uudenvuoden juhlan peruuntuminen!
Korona ja raskaus on yhdistelmä, johon lääkärit määräävät tukosten ehkäisemiseksi hepariinia eli napapiikkejä. Kummatkin tekijät, raskaus ja korona, nimittäin aiheuttavat kohonneen riskin veritulpalle. Kävin päivystyksessä saamassa ohjeet piikin laittoon ja samalla tutkituttamassa koronan aiheuttaman rintakivun syyn. Puoli päivää koronapäivystyksessä makoillessa ehti miettiä kaikenlaista. Koronapäivystysosaston ovella koreili biohasardista alueesta kertova symboli, sellainen, joita lähinnä elokuvissa näkee. Siellä hoitajat ja lääkärit työskentelivät täysissä varusteissa kirjaimellisesti hiki otsalla. Mietin, että onneksi koronan hoitaminen tartuntatautilain nojalla on täysin maksutonta. Sain sydänfilmit, labrat ja koko touhun veronmaksajien piikkiin. Ainakaan kukaan ei jää hoitamatta sen takia, että se olisi kustannuksista kiinni. Olisi jossain määrin myös epäreilun tuntuista joutua maksamaan hoidosta sen jälkeen, että oli tehnyt kaikkensa koronaa välttääkseen koko hullun poikkeusajan ja silti sairastunut perhepiirissä. Toisaalta tuntui myös pahalta, että käytin yhteisiä resursseja, sillä jokainen koronapotilas syö muiden potilaiden hoitoresursseja. Median maalaama mielikuva itsekkäistä rokotevastaisista koronapotilaista kummitteli pääkopassa. Itsekin rokotusvastaisiin varauksellisesti suhtautuvana olin nyt joutunut arvostelijasta uutiskuvien koronapotilaaksi. Mietin, kuinka ristiriitaista oli olla yhtä aikaa koronapotilaita tuomitseva ja ilmaisesta hoidosta kiitollinen potilas. Mitä todennäköisesti sain perusteellista hoitoa ensisijaisesti raskauteni takia, mutta en edes jaksanut analysoida sitä aspektia sen pidemmälle. Pääasia, että minä ja mahassa kasvava ihmisenalku olimme näillä näkymin ok.
Kuume, rintakipu, epänormaalin korkea syke ja aivosumu menivät muutamassa päivässä onneksi ohi. Yskä, tukkoisuus ja hengästyminen jäivät hieman pidemmäksi riesaksi. Ja ne hepariinipiikit, niitä piti käyttää neljä viikkoa! Se tuntuu pitkältä ajalta! Vertailun vuoksi esimerkiksi sektion jälkeen hepariinia tarvitsee kymmenen päivän ajan. Neljä viikkoa tarkoittaa 28 piikkiä, eli 14 piikkiä yhtä reittä kohden. Varsinkin ensimmäisen viikon ajan mietin epätoivoissani, kuinka löydän reisistäni enää parin viikon päästä mustelmattomia kohtia, joihin saan pistettyä piikin. Olen ikuisesti kiitollinen ystävälleni, joka kävi hakemassa minulle lääkkeet apteekista eristykseni aikana!
Laiha lohtu maksuttomista tartuntatautilain nojalla piikeistä kuivui myös kasaan siinä vaiheessa, kun reseptin uusimisen jälkeen menin hakemaan uutta erää lääkettä apteekista. Lääkettä ei ollut apteekeissa saatavilla kovin yleisesti. Suuren ketjun apteekista sitä sitten löytyi, mutta farmaseutti selvensi, että kaupungin uuden linjauksen mukaan lääke ei olekaan enää maksuton, vaikka reseptissä niin lukee. Kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri on itse näin ohjeistanut apteekkeja, että jatkossa potilaalle ei korvata koronan takia määrättyjä hepariinipiikkejä. Sain kuunnella kymmenisen minuuttia farmaseutin ryöpytystä siitä, kuinka alun perinkään hepariini ei ole koronan hoitoon tarkoitettu lääke vaan pikemminkin ennaltaehkäisyä ja siten ei kuulu tartuntatautilain maksuttomuuden piiriin ja kuinka väärin oli, että alun perinkään sain reseptin maksuttomiin lääkkeisiin. Farmaseutilla oli erittäin vahva näkemys siitä, kuinka muutkin potilaat joutuivat sairaalahoidon jälkeen kotiuduttuaan maksamaan hepariinin itse, eikä koronaan sairastuminen ole yhtään sen parempi syy maksuttomuuteen. Mietin mielessäni, oliko sairauteni nyt korona vai raskaus, koska ilman niiden yhdistelmää en olisi alkujaankaan tarvinnut koko lääkettä. Huonon asiakaspalvelun jälkeen jouduin kuitenkin tukemaan kyseistä apteekkiketjua, koska tarvitsin lääkkeet itselleni pikaisesti.
Hyvä uutinen oli se, että kukaan ei sairastunut koronaan meidän altistamana. Syyttelevät sormet siis säästyivät taudilta, vaikka rivien välistä huomasikin, että altistuminen ja omaehtoinen karanteeni aiheuttivatkin harmaita hiuksia osalle. Pandemian alussa olimme kaveripiirissä puhuneet, että jos joku sairastuisi koronaan, muut auttaisivat koiranhoidossa ja kaupassa käymisessä. Todellisuudessa hyvin harva heistä oli valmis auttamaan. Aika harva edes pitkään aikaan kysyi, miten voimme. Suorasukaisimmat sanoivat, että on turha odottaa apua kaupassa käymiseen, kun nykyisin on niin helposti saatavilla kotiinkuljetuksella kaikkea. Koirakin jäi kanssamme kotiin vierihoitajaksi ja kuljimme vuoron perään maski naamalla rappukäytävässä koiralenkeille. Tuimme epäeettiseksi kokemaani Wolttia epämukavan paljon ja tilasimme ruokakaupan ostokset kotiovelle. Kymmenen päivän jälkeen tuntui upealta päästä kauppaan valitsemaan itse tuoreita hedelmiä!
Rokotusvastainen läheinen, jolta tartunnan olimme saaneet, ei kertaakaan pahoitellut taudin tuomista perhejouluun. Sen sijaan sain linkkejä mitä erilaisimpiin luonnontuotteisiin, mitkä kuulemma auttavat koronaoireisiin. Siirsin ne mahdollisimman vähäisellä kommentoinnilla mappi ö:hön. Kaikkien tuoteselosteissakin sanottiin, että ne eivät sovellu raskaana oleville. Sain myös vinkkejä erilaisista luonnonmukaisista ruuista, mitkä ohentavat verta ja ehkäisevät veritukoksia. Sairastumisestaan huolimatta läheinen ei ole muuttanut kantaansa rokotusten suhteen, vaan puheissa paistaa läpi uskomus, että näin pitikin käydä, eikä asialle voi itse mitään. En tiedä, mitä odotin, mutta olin silti hämmentynyt ja hieman pettynyt. Onneksi hän itse näyttäisi myös parantuneen koronasta ilman sen vakavampia pitkäaikaisia vaikutuksia.
Eristys ei ollut sellaista mediaseksikästä aikaa omille harrastuksille ja TV:n katselua, mitä ehkä ajattelisi äkkiseltään. Meistä vähemmän sairas kävi vuorollaan koiralenkeillä ja huolehti kodinhoidosta jaksamisensa mukaan. Ylimääräinen energia, jos sellaista oli, meni muuttojärjestelyihin. Onneksi jälkikasvukin on vielä mahassa kasvamassa, koska sairastamisen rankkuus olisi noussut aivan uusiin sfääreihin vauvan kanssa verrattuna kahden aikuisen koiratalouteen.
Mitä tästä sairastumisesta sitten opin? Opin ainakin sen, että kahdessa ja puolessa vuodessa olemme oppineet hyvin vähän muuttamaan ajatteluamme muutoin kuin pinnallisesti. Opin myös, että on helppo suhtautua toisen sairastumiseen rationaalisesti, mutta omalla kohdalla koronatartunta täytti pääni hyvin ristiriitaisilla tunteilla.
Vastaa