Mindblown: a blog about philosophy.
-
Muotinukkejen ihmiskuvasta sekä sen mahdollisista ja mahdottomista seurauksista
Tunnustan keräileväni muotinukkeja, eli niitä yleensä nuorta ja naispuolista ihmishenkilöä esittäviä esineitä, joiden vaatteita ja kenkiä voi vaihdella. Minun tapauksessani nuket ovat niitä ihan tavallisia lapsille tarkoitettuja, joita kaupan leluosastolta (tai kirpputorilta) saa. Nukkeihin liittyy usein silmää miellyttävän ulkonäön ja monipuolisten keräilymahdollisuuksien lisäksi kuitenkin myös eettisiä ongelmia, joista tässä puutun lähinnä niihin ihmiskuvaan liittyviin. Ne…
-
Roolipelaamista Teksasin kuolemanselleissä
Vuonna 1995 valmistui elokuva Dead Man Walking (hyppää tämän kappaleen yli jos et halua juonipaljastuksia!), jossa Susan Sarandon näytteli sisar Heleniä, joka ryhtyi kuolemaantuomitun miehen Mathewin (Sean Penn) tukihenkilöksi. Tarina perustui tosielämään ja sisar Helen toimii tietääkseni edelleen kuolemaantuomittujen kanssa. Elokuvasta teki mielenkiintoisen se, että sisar Helenillä oli omat epäluulonsa kuolemaantuomittua kohtaan. Häntä varoitellaan elokuvassa…
-
Mystistä menoa Lousianassa
VAROITUS: Sisältää spoilereita sekä Sookie Stackhouse-kirjoista, että True Blood-sarjasta. Tämän vuoden keväällä julkaistiin Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse-sarjan romaani Dead Ever After. Kirjailijan mukaan sarjan kolmastoista osa on viimeinen ja näin ollen päättää Sookien tarinan. Kirjasarjan pohjalta on tehty myös HBO:n suosittu tv-sarja True Blood. True Blood on edennyt kuudenteen tuotantokauteen, joka esitettiin tänä kesänä. HBO…
-
Medikalisaatio
Tämä kirjoitukseni kertoo medikalisaatiosta. Kyseisessä kehityksessä yhä uudet asiat päätyvät lääketieteellisen hoidon piiriin. Sinulla tai minulla voi olla jokin piirre, jonka tällä hetkellä katsotaan kuuluvan normaaliin elämään, mutta joka myöhemmin saakin sairausluokituksen. Oma suhteeni asiaan on ristiriitainen, koska vastustan liiallisten lääkkeiden syöttöä ihmisille, mutta samalla opiskelen farmasiaa, joka nimenomaan pyörii niiden tuntemuksia herättävien lääkkeiden ympärillä. Modernin…
-
Fantastisen tomuista! Scifi- ja fantasiaelokuvia sadan vuoden takaa
Kuukausi sitten päättyi Be Natural -elokuvaprojektin rahankeruu, jossa tarkoituksena oli kartuttaa Kickstarterin kautta varoja elokuvaohjaaja Alice Guy-Blachésta kertovaa dokumenttia varten. Muutama nettijulkaisu ja lehti teki pienen uutisoinnin aiheesta ja katoavan hetkisen verran varhainen elokuva oli taas nykylukijoiden ja -katsojien mielissä. Sata vuotta sitten tehdyt elokuvat ovat ehkä noin kolme tuntia lyhyempiä kuin nykyiset eepokset, mutta…
-
Ihmishirviöistä
On sunnuntai ja olen juuri saapunut kotiini katsomasta Rakkautta ja Anarkiaa -filmifestivaaleilla esitetyn The Act of Killing -dokumentin. Joshua Oppenheimerin elokuva seuraa indonesialaista miestä, joka vuonna 1965 osallistui muiden indonesialaisten kanssa yli miljoonan ihmisen murhaamiseen. Hengiltä päästettiin kaikki kommunisteiksi epäillyt ihmiset ja etniset kiinalaiset. Eräs dokumentissa haastateltu mies kertoo, kuinka hänen oli käsketty puhdistaa yksi…
-
Ilkeitä viestejä, muokattuja kuvia ja salasanojen varastelua – koulukiusaaminen netissä
Merli Lahtinen ja Helka Lantto Fyysinen väkivalta, nimittely, porukasta eristäminen — koulukiusaaminen on monelle, niin isommalle kuin pienemmällekin, tuttu ja kipeä asia. Nuoremmille kiusatuille uuden ulottuvuuden antaa kuitenkin internetin yleistyminen, joka on muuttanut kiusaamiskulttuuriakin. Nörttitytöt päättivätkin sukeltaa koulukiusaamisen, ja erityisesti nettikiusaamisen, maailmaan. Mitä on nettikiusaaminen? Internetaika on muuttanut koulukiusaamistakin. Aikaisemmin koulukiusaamista oli mahdollista paeta kotiin,…
-
Hardcorekasuaali vai kasuaali hardcore?
“Et sä oo mikään oikee pelaaja. Ethän sä pelaa edes mitään oikeita pelejä.” Kuulostaako tutulta? Jos pelaat vain selainpelejä, mobiilipelejä tai vaikkapa vahvasti naisten peliksi leimaantunutta Simsiä, saat todennäköisesti edellä mainitun kaltaisen vastaanoton ns. tosipelaajien keskuudessa. Myönnän itsekin joskus väheksyneeni enemmän tai vähemmän avoimesti niitä, jotka eivät mahtuneet omaan käsitykseeni siitä, mitä tarkoittaa olla pelaaja.…
-
Elämää nörttitytön kanssa
Millaista on olla osa nörttitytön elämää? Kasvaako nörttiäidin tyttärestä automaattisesti uuden sukupolven nörttityttö, vai tarvitaanko nörtiksi kasvamiseen nörttejä vanhempia lainkaan? Mahtuuko arkeen nörtteilyn lisäksi enää mitään muuta, vai onko nörtin ja ”tavallisen” tytön välillä sittenkään mitään eroa? Tyydyttääksemme uteliaisuutemme, haastoimme lähipiiriemme ihmisiä vastaamaan muutamaan kysymykseen. Tuplahakasulkeissa vastaajan oman nörttitytön kommentteja vastauksiin. Vanhemmat Merja, 49 1.…
-
Larppi toimii myös vaikeavammaisille ihmisille
Teksti: Tuula Puranen, kuvat: Janne Ruotsalainen Pinkit huitulat viuhuvat maastopyörätuolien aisoissa ja käytävähiekka ratisee, kun vaikeavammaiset larppaajat avustajineen vaeltavat bofferiaseita heilutellen huvimajalle muutaman kivenheiton päähän hotellista Aulangolla Hämeenlinnassa. Huvimajalla hengennostatus voimistuu, kun kukin pelaaja esittäytyy roolihahmossaan ja päättää esittäytymisen niin karmeaan irvistykseen kuin kasvoista lähtee. ”Nyt saa prinsessakin irvistellä”, Marika Ahonen riemuitsee hempeässä asussaan tähtisauvaa…
Got any book recommendations?