Mindblown: a blog about philosophy.

  • Sarja-arvostelu: Rings of Power ja House of the Dragon

    Tässä postauksessa Nörttitytöt arvostelevat syksyn kaksi suurinta fantasia-sarjaa. Arvostelut sisältävät lieviä spoilereita. House of the Dragon, prinsessa Rhaenyra, Otto Hightower ja kuningatar Alicent rautavaltaistuimen edessä. Kuva: HBO Max Liisa K Alkusyksy oli fantasiafanin kannalta kummallista aikaa. Ruuduille saapui samaan aikaan kaksi massiivista suuren budjetin fantasiasarjaa. Tilanteesta voidaan syyttää HBO Maxia, joka ilmoitti House of the…

  • Kirja-arvostelu: Kärsimyskukkauuteaddiktio

    Oona Pohjolainen ja Adile Sevimli Otava 2022 314s. Arvostelukappale saatu kustantajalta Juno muuttaa maalta suurkaupunkiin ja toivoo, että hänen ei enää tarvitsisi piilotella muuta kuin ajoittain käsistä riistäytyvää kärsimyskukkauutteen käyttöään. Juno on noita, ja kaupungissa noitia ei sentään katsota ihan niin vinoon kuin maalla… Tai ainakin niin Juno kovasti toivoo. Hän tapaa ensimmäistä kertaa toisia…

  • Pääkirjoitus: Zero-waste-minimalistin joululahjavinkit

    Otsikko olisi aivan hyvin voinut olla muotoa ”zero-waste-minimalisti lahjavinkit noin ylipäätään”, mutta koska joulu tulla posottaa jo kovaa vauhtia, niin mennään nyt sitten tyynesti virran mukana. Nörttityttöjen puolivirallisena zero-waste-ränttääjänä sallikaa minun auttaa, jos lähipiirissänne on ”minulle ei ainakaan tarvitse mitään ostaa” -tyyppejä, jos oma rahatilanne ei vaan kerta kaikkiaan tänä jouluna anna myöten kalliisiin lahjaostoksiin,…

  • Arvostelussa uutta suomalaista spefiä: Tuntemattomat tiet on kasvutarina ostoskeskusmaailmasta

    Arvostelussa uutta suomalaista spefiä: Tuntemattomat tiet on kasvutarina ostoskeskusmaailmasta

    Spekulatiiviseen fiktioon erikoistunut osuuskuntakustantamo Osuuskumma on vuonna 2022 julkaissut jo kaksi esikoisromaania, joista toinen, Nadja Sokuran Tuntemattomat tiet päätyi käsiini.

  • Kirjastojen varastojen syöverit ja niiden aarteet

    Yksi suosikkipaikoistani koko maailmassa on Helsingin yliopiston Kaisa-kirjaston kellarikerros K3. Sinne pääsee ainoastaan hissillä, ja koska metrotunneli kulkee aivan kirjaston vierestä, välillä humina ja vaimea tärinä kulkevat koko kerroksen läpi. Kirjoja on niin paljon, että osa niistä löytyy kammellisista hyllyistä, jotka pitää käsivoimin veivata kauemmaksi vierustovereistaan, jotta väliin pääsee kulkemaan. Siellä täällä hyllyjen välissä on…

  • Kirja-arvostelu: Grishaversumi-trilogia

    Kirja-arvostelu: Grishaversumi-trilogia

    Tässä kirja-arvostelussa arvostelen grishaversumin aloittavan trilogian eli teokset Varjo ja riipus (Shadow and Bone), Saarto ja myrsky (Siege and Storm) ja Tuho ja roihu (Ruin and Rising).

  • Kirja-arvostelu: Säkenöivät ja oikukkaat, Hanna-Reetta Schreck

    Säkenöivät ja oikukkaat on erittäin viehättävä kirja. Se on kaunis katsoa, täynnä kiehtovia kohtaloita, valokuvia ja maalauksia. Kuusi elämäkertaa ovat verraten nopeita muotokuvia, jotka tuovat esiin aikakauden (naistenväliset) verkostot ja yhtäläisyydet paremmin kuin yhteen ihmiseen keskittynyt kirja. Lukijan mielikuvia 1800-luvun lopun ajasta laajennetaan tehokkaasti.

  • Pääkirjoitus: Marraskuu, NaNoWriMo ja aina sama juttu

    Marraskuu on aivan nurkan takana ja se tarkoittaa sitä, että kohta starttaa taas jokavuotinen kirjoitushaaste, NaNoWriMo, jossa tavoitteena on kirjoittaa kuukaudessa 50 000 sanan romaanikäsikirjoitus. (Tai oikeastaan viime vuosina edes se romaanikäsikirjoituksen kirjoittaminen ei ole ollut vaatimus, myös muunlaiset tekstit kelpaavat, kunhan sanoja syntyy 50 000 tai enemmän. Monet pitkään mukana olleista ja uusista lähtevät…

  • Selkoarvio: Aarre – Novelleja

    Tämä on selkokielinen kirja-arvio Aarre-novellikokoelmasta Aarre – Novelleja Julkaissut Nokkahiiri 2022 Toimittaneet Mervi Heikkilä ja Kirsi Pehkonen Arvostelija on lainannut kirjan kirjastosta Novellit ovat lyhyitä tarinoita. Aarre on kokoelma, jossa on monta selkokielistä novellia. Kirjan novellit ovat eri kirjailijoiden kirjoittamia. Kirjan novellit kertovat nuorista, joista osa käy tavallista koulua ja toiset asuvat mielikuvitusmaailmassa. Tarinat edustavat…

  • Paleofiktio

    Paleofiktio on kirjallisuuden laji, joka haahuilee jossain historiallisen romaanin ja spekulatiivisen fiktion välimaastossa.

Got any book recommendations?