Avainsana: proosa

Parahin Joulumuori, Taidatkin olla noita etkä pukkimainen nahjus. Jos olisin tämän tiennyt, kun viime joulun alla glögipunkkuhiprakassa kirjoitin toivelistan ja hetken mielijohteesta suuntasinkin sen sinulle… My bad. Tässä tämän joulun lista. Ensimmäinen toiveeni on, että peruisitko sen edellisen. On pariin otteeseen kaduttanut. Elikkä ottaisitko Lääppijä-Larilta pois sen ekstrakutisevan välilihasyylän. Oksettaa, kun äijä ulisten kuopsuttaa haaroväliään…

Eräällä joululomalla mummolassa kiipesimme vanhalle vintille. Pengoimme tavaroita ja teimme löytöjä, kunnes lyhyen talvipäivän hämärä hiipi nurkkiin ja syveni huomaamatta pimeydeksi. Tutkin kuluneen puukirstun pohjalla lojuvia muistoesineitä, kun selkäni takaa kuului hiljainen kahahdus. Pelko tuntui äkkiä vatsassa asti. ”Joonatan”, sanoin veljelleni uskaltamatta kääntyä. ”Kuulitko?” ”En”, hän hekotti. ”Katso, löysin kuvan, jossa isällä on tosi tyhmät…

Harjakatto tuotti joka yö saman unen. Hän makasi arkussa, umpikuja kasvoja vastassa. Pyrki ulos. Joka aamupalaksi tarjoiltiin ärrinmurrin-keksejä: lounaaksi; välipalaksi. Iltapalaksi. Välissä haettiin lisää kalliista lähikaupasta. Jokainen käynti ulkona tuotti hyttysenpureman. Golf-kentällä naapurin pallot viuhuivat päin pahaa-aavistamattomia naamoja, katosivat vaivaiskoivujen ja mustikanvarpujen joukkoon tunturin juureen. Lapissa kaikki kukki nopeasti, kuihtui hänen saunavuoronsa aikana. Äiti keskeytti…

Yule on maagista aikaa. Ei ainoastaan siksi, että kultaiset buttot koristavat kuusta, on loma ja perheet mahdollisesti kokoontuvat yhteen, vaan oi-ke-as-ti. Yule oli olemassa jo kauan ennen kuin limutehtaan joulupukki punaisessa nutussaan alkoi vierailemaan kodeissa naapurin sedän muodossa. Yulea vietetään samaan aikaan kuin talvipäivänseisausta. Valon juhlaan on syytäkin, kun pisimmät päivät pimeässä on voitettu ja…

Kaupungin talvi-ilta oli pimeä. Mustuus nieli katulamppujen loisteen ja mereltä puhalsi hyytävä tuuli, kun Sointu lenkkeili rantaviivaa pitkin. Hämmästyksekseen hän näki kalpean hahmon istuvan rantavedessä. Hahmo katsoi Sointuun hopeanhohtoisilla silmillään ja vilkutti. Näkkihän se siinä! ”Hei, tule uimaan”, se houkutteli äänellä, joka solisi kuin puro ja kehräsi kuin rantaan vyöryvä maininki. ”Ehei”, sanoi Sointu. ”Minua…

Kalojen laskeminen oli tarkkaa puuhaa. Siinä saattoi pahimmillaan käydä niin, että hauesta tuli silliparvi, ja siitä ei Vesien Emo pitänyt. Jos oikein kovasti asiaa ajatteli, kaikista niistä uralaineista, joita nuorille vetehisille tarjottiin, kalakirjanpito ei ehkä ollut se paras ratkaisu minulle. Oli se sitten yksinkertaita tai kaksinkertaista, kampeloista tapasi tulla särkiä ja ahvenista lohia. Ahtolan aalto-opistossa…

Lumidelfiinit hyppivät hangessa, sukeltavat nietoksiin. Tässä joulumaassa lumihiutaleet ovat isoja kuin kanelilla maustetut uuniomenat ja niiden rinnalla sataa joulupalloja. Mörkö, joka istuu kuusen oksalla, on vaitonainen. Se katsoo, vartoo ja syö minut suihinsa, jos en pidä varaani. Astelen yli hankien ja näen, kuinka valkea palaa aukiolla. Siellä tulen ympärillä on koko metsän väki. Mörkökin on…

Uuden naapurin jouluvalot ovat upeimmat koskaan näkemäni. Lämmin kajo helkkyy rintamamiestalon räystäistä pimeyden keskellä. Kun katselen valoja, sydämeeni syttyy haaveiden liekki. Minulla oli vuosikausia kylän kauneimmat kaamoksenvalaisijat. Nyt naapuri on pistänyt paremmaksi. Enkä tiedä, miksi nuo tuiki tavalliset valot saavat minut taas uskomaan, uskaltamaan. Ärsyttää. Kävelen naapurin tykö Voffen kanssa. Mäyräkoirani nuuhkii tarmokkaasti lunta, minä…

Elämässä ei mikään ole varmaa, siksi luotamme rakkauteen, joka muuttuu aina. Luotamme kynttilän valoon, liekki loistaa vain hetken ja se hetki on meille rakas. Me tiedämme kaiken päättyvän, siksi ensilumi on meille niin tärkeä, kulahtanut joulukoriste komerossa, pitkitämme ikää. Kuusi on meille merkki vihreästä, joka voittaa aina vaikka olemme itse sen surmanneet. Takerrumme sanoihin, jostain…